Iin seurakunta
Iin seurakunta | |
---|---|
tunnus | sijainti |
Iin kirkko | |
Tunnustuskunta | evankelis-luterilainen |
Hiippakunta | Oulun hiippakunta |
Rovastikunta | Oulun tuomiorovastikunta |
Pääkirkko | Iin kirkko |
Perustettu | 1477 |
Jäsenmäärä | 8 149[1] (2021) |
– Osuus asukkaista | 82,2 % |
Kirkollisvero | 1,50 % |
Kirkkoherra | Tapani Ruotsalainen |
Verkkosivusto | |
Infobox OKNimi-testi OK |
Iin seurakunta on Iin kunnassa Suomen Pohjois-Pohjanmaalla toimiva Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta. Se kuuluu Oulun hiippakuntaan ja Oulun tuomiorovastikuntaan. Seurakunnan kirkkoherra on Tapani Ruotsalainen.
Herätysliikkeet
Iin seurakunta kuuluu muun Pohjois-Pohjanmaan tavoin vanhoillislestadiolaisuuden keskeisimpään kannatusalueeseen. Iin alue on Perämeren rannikon ja Oulun ympäristön tavoin liikkeen voimakasta yhtenäisen kannatuksen aluetta. Iin alueella sekä vanhoillislestadiolaisten kannattajamäärä että suhteellinen osuus paikkakunnan väestöstä on korkea.[2]
Papisto
Muun muassa seuraavat henkilöt ovat toimineet Iin seurakunnan kirkkoherroina:[3]
Kirkkoherrat
|
|
Lähteet
- ↑ Seurakuntatalouksien jäsenmäärä ja muita tunnuslukuja 2021 Kirkon tilastot. Suomen ev.lut. kirkko. Viitattu 8.7.2022.
- ↑ Huotari, Voitto: Kirkkomme herätysliikkeet tänään, s. 149. Pieksämäki: Kirjapaja, 1981. ISBN 951-621-297-2.
- ↑ Pappisluettelo: Iin seurakunta Suomen sukututkimusseura. Viitattu 15.4.2023.
Aiheesta muualla
- Seurakunnan kotisivut
|
|