Luettelo Loimaan julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä
Näytä koordinaatit OSM-kartalla |
---|
Vie koordinaatit GeoJSON-muodossa |
Luettelo Loimaan julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä sisältää Loimaan kaupungissa olevat pysyvät patsaat, muistomerkit ja muistolaatat. Loimaan kaupunkiin kuuluvat nykyisin liitetyt Loimaan kunta sekä Alastaron ja Mellilän kunnat. Lisäksi Metsämaa oli liitetty aikaisemmin silloiseen Loimaan maalaiskuntaan.
Loimaalla on Alpo Jaakolan patsaspuisto, jossa on 52 hänen itse tekemäänsä taideteosta.
Julkiset taideteokset, muistomerkit ja muistolaatat
Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Merkinnän syy: Elias Anttila:
Muut:
Lähteettömiä mutta paikaltaan tunnettuja kohteita on keskustelusivulla kartalla. |
Tämä luettelo on osa valtakunnallista Suomen julkisten taideteosten ja muistomerkkien luettelointia. Luettelossa on pysyvästi julkisilla paikoilla olevia taideteoksia, muistomerkkejä ja muistolaattoja sekä hautausmailla olevia yleisiä muistomerkkejä ja patsaita. Luettelossa ei mainita rakennusten sisällä ja suljetuilla sisäpihoilla olevia julkisia teoksia eikä yksittäisten hautojen veistoksia. Teokset ovat luettelossa nimensä mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Sijaintipaikka on puiston, aukion, rakennuksen tai muun vastaavan nimi ja/tai katuosoite. Alue tarkoittaa kaupunginosaa/kunnanosaa, taajamaa, kylää, osa-aluetta tai asuinaluetta. Karttalinkki osoittaa teoksen sijaintipaikan kymmenien metrien tarkkuudella. Paljastusvuosi on teoksen julkistuksen tai paljastuksen vuosi sijaintipaikalla (suluissa on mainittu valmistumisvuosi, jos se poikkeaa huomattavasti paljastusvuodesta).
Julkinen teos | Paikka | Alue | Kartalla | Tekijä | Paljastusvuosi | Kuva | WD |
---|---|---|---|---|---|---|---|
Avaruusapinat[1][2][3][4] | Taidetalon pihapiiri, Rantatie 2 | Loimaa, keskusta | 60.8504°N, 23.065°E | Peltola, SakariSakari Peltola | 2010 (noin) | ||
Eino E. Vuoren muistomerkki[5] | Tyks Loimaan sairaala, sisäpiha, Seppälänkatu 15-17 | Loimaa, keskusta | 60.8524°N, 23.0496°E | Jaakola, AlpoAlpo Jaakola | 1970 | ||
Eksyssuon risti[6][7][8][9] | Eksyssuo, lähellä taiteilija Alpo Jaakolan suomökkiä | Joenperä | 60.7698°N, 23.1271°E | 1897 | |||
Emäkivi[10] | Alpo Jaakolan patsaspuisto, Aura-Pirkkatie 106 | Karhula | 60.815°N, 22.9464°E | Peltola, SakariSakari Peltola | 2000 | ||
Evakkokivi, kurkijokelaisten muistomerkki[11][12][13][14] | Kurkijokipuisto, Loimaankadun ja Puutarhakadun kulma | Hulmi | 60.8556°N, 23.0557°E | 2002 | |||
Holy Calf (Pyhä vasikka)[15][16] | Suomen maatalousmuseo Sarka, Vanhankirkontie | Puujalkala | 60.8336°N, 22.9869°E | Äkkijyrkkä, MiinaMiina Äkkijyrkkä | 2018 (2000) | ||
Jalkaväkirykmentti 35:n III pataljoonan esikunnan ja esikuntakomppanian perustamisen muistolaatta[17] | Asemanseudun koulu, Melliläntie 65 | Mellilä | 60.7854°N, 22.9128°E | ||||
Jääkärimuistomerkki[18][19] | Kanta-Loimaan hautausmaa | Hirvikoski | 60.8753°N, 22.9748°E | Koivisto, AarreAarre Koivisto | 1977 | ||
Karjalaan jääneiden muistomerkki, Alastaro | Alastaron hautausmaa, Papintie 1 | Alastaro | 60.9551°N, 22.8607°E | 1955 | |||
Karjalaan jääneiden muistomerkki, Kanta-Loimaan kirkko | Kanta-Loimaan hautausmaa | Hirvikoski | 60.8754°N, 22.9752°E | ||||
Karjalaan jääneiden muistomerkki, Mellilä | Mellilän hautausmaa | Mellilä | 60.7727°N, 22.9597°E | ||||
Karjalaan jääneiden muistomerkki, Metsämaa | Metsämaan hautausmaa | Metsämaa | 60.9401°N, 23.1519°E | 1959 | |||
Kasvu[20][21] | Pääkirjaston seinusta, Pikatien puoleinen sivu, Kauppalankatu 17 | Loimaa, keskusta | 60.8502°N, 23.0539°E | Lehtopolku, VeeraVeera Lehtopolku | 2003 | ||
Kauhanojan muistomerkki 1939-1944[11][22] | Katinhännäntien ja Vanhan Hämeentien risteyksessä | Kauhanoja | 60.8257°N, 23.1503°E | 2001 | |||
Kivileipä[1][23][24] | Taidetalon pihapiiri, Rantakatu 2 | Loimaa, keskusta | 60.8503°N, 23.0648°E | Peltola, SakariSakari Peltola | (2002) | ||
Kotikuusi, itsenäinen Suomi 50 vuotta[25][26] | Keskuspuisto | Loimaa, keskusta | 60.8511°N, 23.0575°E | 1967 | |||
Kotirintamanaisten muistokivi[27] | Veteraanipuisto, Veteraanintie 21 | 60.8726°N, 23.0667°E | 2022 | ||||
Loimaan evankelisen kansanopiston reliefi | Kansanopiston pääoven vieressä, Opistontie 4 | Hirvikoski | 60.869°N, 22.9772°E | ||||
Loimaan kaupunkiseurakunnan vanhan kirkon muistokivi[28][29] | Keskuspuiston laidalla, Heimolinnankadun varrella | Loimaa, keskusta | 60.8504°N, 23.0575°E | ||||
Loimaan leipätyttö[20] | Keskuspuisto | Loimaa, keskusta | 60.8509°N, 23.0573°E | Jaakola, AlpoAlpo Jaakola | 1982 | ||
Loimaan pesäpalloilulle 1987[11][30][31][32] | Keskuspuisto | Loimaa, keskusta | 60.851°N, 23.0578°E | Palin, ReinoReino Palin | 1987 | ||
Loimaan vanhan kirkon muistokivi[33] | Seututie 210, Loimaan vanhakirkko, Loimaan vanha hautausmaa | 60.8641°N, 22.9634°E | |||||
Loimaan vanhan torin muistokivi[34][35] | Aukio Loimaan taidetaloa (e. Työväenopisto) vastapäätä, Hannunkatu 2 | Peltoinen | 60.8498°N, 23.0644°E | 2007 | |||
Mannerheim-ristin ritari Ilmari Honkasen muistolaatta[36][37] | Talon aidassa, Satakunnantie 31 | Loimaa, keskusta | 60.8542°N, 23.0547°E | ||||
Marttojen 100-vuotisjuhlasyreeni[25][38] | Keskuspuisto | Loimaa, keskusta | 60.8511°N, 23.0569°E | 1999 | |||
Muualle haudattujen muistomerkki, Alastaro | Alastaron hautausmaa, Papintie 1 | Alastaro | 60.9554°N, 22.8606°E | ||||
Muualle haudattujen muistomerkki, Hirvikoski | Kanta-Loimaan hautausmaa, Kanta-Loimaantie 13 | Hirvikoski | 60.8756°N, 22.9756°E | ||||
Muualle haudattujen muistomerkki, Loimaan Kaupunginhautausmaa | Loimaan Kaupunginhautausmaa, Tampereentie 174 | 60.8645°N, 23.0809°E | |||||
Muualle haudattujen muistomerkki, Mellilä | Mellilän hautausmaa | Mellilä | 60.773°N, 22.9597°E | ||||
Muualle haudattujen muistomerkki, Metsämaa | Metsämaan hautausmaa | Metsämaa | 60.94°N, 23.152°E | ||||
Muualle haudattujen muistomerkki, Virttaa | Virttaan hautausmaa, Virttaanraitti 121 | Alastaro, Virttaa | 60.9414°N, 22.6754°E | ||||
Napamies[20][39] | Entisen kunnantalon edusta | Hirvikoski | 60.8696°N, 22.9829°E | Jaakola, AlpoAlpo Jaakola | 1973 | ||
Nuoruus[20] | Turuntien ja Vesikoskenkadun kulmassa | Loimaa, keskusta | 60.8513°N, 23.0602°E | Mäkinen, ViljoViljo Mäkinen | |||
Onkipoika[20] | Loimaan Kaupunginkirkon yläpiha | Loimaa, keskusta | 60.846°N, 23.0571°E | Anttila, EliasElias Anttila | 1962 | ||
Opinportti[20] | Hirvikosken koulu | Hirvikoski | 60.8677°N, 22.9842°E | Jaakola, AlpoAlpo Jaakola | 1994 (tai 1996, joka on teoksessa) | ||
Pakettipelto[20] | Alpo Jaakolan patsaspuisto, Aura-Pirkkatie 84 | Karhula | 60.8143°N, 22.9456°E | Puhakka, Arja MaaritArja Maarit Puhakka | 2003 | ||
Perheystävällinen Loimaan Kauhanoja[40] | Muuntamon seinä | 60.8201°N, 23.1546°E | Mörsky, PerttiPertti Mörsky | ||||
Perämäen jatkosodassa 1941-1944 kaatuneiden 4 veljeksen muistomerkki[41] | Perämäki, Päänsaarentien vieressä tilan rakennusten kohdalla, Päänsaarentie 85 | Alastaro | 60.9646°N, 22.7982°E | ||||
Punaisten hautamuistomerkki, Alastaro[42][43] | Alastaron hautausmaa, Papintie 1 | Alastaro | 60.9555°N, 22.8606°E | 1958 | |||
Punakaartilaisten muistomerkki, Kanta-Loimaan kirkko[44] | Kanta-Loimaan hautausmaa | Hirvikoski | 60.8765°N, 22.9752°E | ||||
Punakaartilaisten muistomerkki, Loimaan Vanhakirkko[45][46][47] | Seututie 210, Loimaan vanhakirkko, Loimaan vanha hautausmaa | Klokkarla | 60.8642°N, 22.9634°E | 1951 | |||
Rauhanpaasi[2][48][49][50] | Keskuspuisto | Loimaa, keskusta | 60.8511°N, 23.0575°E | 1975 | |||
Sankarihauta, muistomerkki Elämän ja kuoleman rajalla, Alastaro[51][52][53] | Alastaron hautausmaa, Papintie 1 | Alastaro | 60.9553°N, 22.8607°E | Aaltonen, WäinöWäinö Aaltonen | 1951 | ||
Sankarihauta, vuoden 1918 muistomerkki Raakel itkee lapsiaan, Alastaro[52][53] | Alastaron hautausmaa, Papintie 1 | Alastaro | 60.9553°N, 22.861°E | Aaltonen, WäinöWäinö Aaltonen | 1919 | ||
Sankarihauta, Kanta-Loimaa [20] | Kanta-Loimaan hautausmaa | Hirvikoski | 60.8758°N, 22.9771°E | Veuro, AukustiAukusti Veuro | 1953 | ||
Sankarihauta, Loimaa, Sotaanlähtö[20][54] | Loimaan Kaupunginhautausmaa, Tampereentie 174 | 60.8639°N, 23.0806°E | Liipola, YrjöYrjö Liipola | 1948 | |||
Sankarihauta, Mellilä[55] | Mellilän kirkko, hautausmaa | Mellilä | 60.7734°N, 22.9596°E | Vikainen, JussiJussi Vikainen | 1951 | ||
Sankarihauta, Metsämaa, Vapauden puolesta[54] | Metsämaan kirkko, Metsämaan hautausmaa; Metsämaantie 619 | Metsämaa, Metsämaan kirkonkylä | 60.94°N, 23.1519°E | Pehrman, FransFrans Pehrman | 1951 | ||
Sankarihauta, Virttaa, Nukkuva sotilas[51][56] | Virttaan kirkko, Virttaan hautausmaa; Virttaanraitti 121 | Alastaro, Virttaa | 60.9415°N, 22.6748°E | Wirkkala, IlmariIlmari Wirkkala | 1951 | ||
Siivet[20] | Pääkirjaston edusta, Oikokadun puoleinen pääty, Kauppalankatu 17 | Loimaa, keskusta | 60.8506°N, 23.0534°E | Jaakola, AlpoAlpo Jaakola | 1980-luku | ||
Sotasairaalan muistolaatta, pääkirjasto[57] | Pääkirjaston sisäänkäynnillä, Opinkujan puoleinen pääty, Kauppalankatu 17 | Loimaa, keskusta | 60.8502°N, 23.0542°E | ||||
Sotasairaalan muistolaatta, Tyks Loimaan sairaala[58][59] | Loimaan sairaalan sisäänkäynnillä, Seppälänkatu 15-17 | Loimaa, keskusta | 60.8517°N, 23.0504°E | 1991 | |||
Unohdettujen vainajien muistomerkki (Rukoileva enkeli)[60] | Loimaan Kaupunginhautausmaa, Tampereentie 174 | 60.8638°N, 23.0808°E | Anttila, EliasElias Anttila | ||||
Unohdettujen vainajien muistolle, Mellilä | Mellilän hautausmaa | Mellilä | 60.773°N, 22.9596°E | ||||
Uurnalehdon muistokivi, Alastaro | Alastaron hautausmaa | Alastaro | 60.9552°N, 22.8632°E | ||||
Uurnalehdon muistokivi, Kanta-Loimaa | Kanta-Loimaan hautausmaa | Hirvikoski | 60.8761°N, 22.9736°E | ||||
Uurnalehdon muistokivi, Loimaan Kaupunginhautausmaa | Loimaan Kaupunginhautausmaa, Tampereentie 174 | 60.8651°N, 23.0831°E | |||||
Uurnalehdon muistokivi, Mellilä | Mellilän hautausmaa | Mellilä | 60.7736°N, 22.961°E | ||||
Vanha tykki Veteraanipuistossa (nimetön muistomerkki) | Veteraanipuisto, Veteraanintie 21 | 60.8723°N, 23.066°E | |||||
Vapaussodan sankaripatsas[20] | Kanta-Loimaan hautausmaa | Hirvikoski | 60.8754°N, 22.9745°E | Liipola, YrjöYrjö Liipola | 1921 | ||
Vesikosken miekka, Vesikosken kahakan muistomerkki[20][61][62][63] | Hirvikoskentie, lähellä Lännentien risteystä | Myllykylä | 60.86°N, 23.0256°E | Ahonurho, UrhoUrho Ahonurho | 1937 | ||
Veteraanikivi, Alastaro[64] | Vahvalantie 6 | Alastaro | 60.9522°N, 22.8614°E | 1992 | |||
Veteraanikivi, Loimaa[20][65] | Kulttuuritalo Heimolinna, Heimolinnankadun ja Väinämöisenkadun kulma[65] | Loimaa, keskusta | 60.8494°N, 23.0574°E | Vikainen, JuhaniJuhani Vikainen | 1987 | ||
Veteraanikivi, Mellilä[65][66] | Asemanseudun koulu, Melliläntie 6 | Mellilä | 60.7863°N, 22.9127°E | Alpo Jaakola | 1996 | ||
Veteraanikivi, Metsämaa[65] | Metsämaantie 757 | Metsämaa | 60.9303°N, 23.1681°E | 1997 | |||
Veteraanityön muistokivi[65][67] | Veteraaninpuisto, Veteraanintie 21 | 60.8726°N, 23.0663°E | 1993 | ||||
Virttaan kirkon ja hautausmaan maa-alueen lahjoittamisen muistokivi[56] | Virttaan kirkko, Virttaan hautausmaa; Virttaanraitti 121 | Alastaro, Virttaa | 60.9416°N, 22.6749°E | 1959 | |||
Väinämöinen[68] | Väinämöisenkatu 8 puistikossa | Loimaa, keskusta | 60.8509°N, 23.0554°E | Peltola, SakariSakari Peltola | 2016 | ||
Väinö Kolkkalan rintakuva[20][69] | Kanta-Loimaan kirkon edusta | Hirvikoski | 60.8751°N, 22.976°E | Aaltonen, AarreAarre Aaltonen | 1963 | ||
Väinölän alakansakoulun muistolaatta[70][71] | Pekankuja 9 | Loimaa, keskusta | 60.8503°N, 23.059°E | 1995 | |||
Yhteys[20] | Alpo Jaakolan patsaspuisto, Aura-Pirkkatie 84 | Karhula | 60.815°N, 22.9454°E | Puhakka, Arja MaaritArja Maarit Puhakka | 2003 | ||
Ystävyyskuntakivi[3][4] | Keskuspuisto | Loimaa, keskusta | 60.8511°N, 23.0566°E | ||||
Ystävyyskuntapuut[72][73] | Oikokatu 17 pohjoispuolella | Loimaa, keskusta | 60.8506°N, 23.0535°E | 1980 |
Lähteet
- Tuomisto, Antero: Suomalaiset sotamuistomerkit. Suomen sotahistoriallinen seura, 1998. ISBN 952-9872-05-4.
- Tuovinen, Sirkka Liisa: Sata vuotta sairaalatoimintaa saviseudulla. Loimaa: Loimaan sairaalan johtokunta, 1993. ISBN 952-90-4460-7.
Viitteet
- ↑ a b Kuvataiteilijamatrikkeli - Sakari Peltola (PDF) kuvataiteilijamatrikkeli.fi. Viitattu 2.7.2022.
- ↑ a b Yli-Lassila, Jukka: Veiston jälkiä Saviseudun maisemassa. Loimaan Lehti, 5.8.2010, s. 8. Loimaa: Lehden verkkoversio (maksullinen). Viitattu 27.6.2022.
- ↑ a b Kulttuurisuunnistuksen kysymykset (pdf) Loimaan kaupunki. Viitattu 2.7.2022.
- ↑ a b Kulttuurisuunnistus 2020 - kartta (pdf) loimaa.fi. Viitattu 2.7.2022.
- ↑ Tuovinen, 1993, s. 191
- ↑ Suominen, Olli: Eksyssuo – Erämaista maisemaa viljelyalueen keskellä. Teoksessa: Suominen, Olli: Kosken seudun luonto, s. 16. [Koski Tl]: [Kosken T.l. kunta], 1989. Julkaisun verkkoversio Ympäristöhallinnon sivuilla (viitattu 23.9.2015).
- ↑ Suojanen, Eeva: Legenda ei vajoa suohon. Turun Sanomat, 29.8.2006. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 30.12.2018. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Hyvönen, Pirkko: Eksyssuon lapset - kuunnelma Ällistynyt sammalikko. Pirkko Hyvönen. Viitattu 30.12.2018.
- ↑ Vuosiluku ristissä.
- ↑ Mustonen, Pekka: Emäkivi Alpo Jaakolan patsaspuistossa. Arkistoitu 2.7.2022. Viitattu 2.7.2022.
- ↑ a b c Kulttuurikasvatussuunnitelma, Liite 1 (s. 37) 2020. Loimaan kaupunki. Viitattu 2.7.2022.
- ↑ Loimaan Seudun Karjalaseura ry karjalanliitto.fi. Viitattu 12.10.2020.
- ↑ Piste: Kurkijokilaisten muistokivi (9369407801) Open Street Map. Viitattu 2.7.2022.
- ↑ Vuosiluku muistomerkissä.
- ↑ Piirainen, Joni: Äkkijyrkän teos siirtyy Sarka-museon pihalle Yle Uutiset. 1.8.2018. Yleisradio. Viitattu 1.4.2019.
- ↑ Peltoniemi, Heli: Katso video: Loimaa sai Äkkijyrkän vasikasta uuden maamerkin – syksyllä Sarkaan siirretään arvokokoelma Helsingistä (Vain tilaajille) Turun Sanomat. 1.8.2018. Viitattu 1.4.2019.
- ↑ Teksti laatassa.
- ↑ Nummila, Kari: Jääkäreiden visiona oli itsenäinen isänmaa. Loimaan Lehti, 27.2.2018, s. 2. Loimaa: Priimus Media Oy.
- ↑ Niemelä. Jari: Suur-Loimaan historia III. Alastaro, Loimaa, Loimaan kunta, Mellilä ja Metsämaa 1900-luvulla, s. 330. Loimaa: Suur-Loimaan historiatoimikunta, 2003. ISBN 951-96316-2-3.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Julkisia veistoksia, Muita julkisia teoksia Loimaan taidemuseo. Arkistoitu 25.12.2022.
- ↑ Veera Lehtopolku; Loimaan taidemuseo
- ↑ Vuosiluku muistomerkissä
- ↑ Piste: Kivileipä (9369434225) Open Street Map. Viitattu 2.7.2022.
- ↑ Mustonen, Pekka: Leipäkivi Alpo Jaakolan patsaspuistossa. Viitattu 2.7.2022.[vanhentunut linkki]
- ↑ a b Kaiverrus muistolaatassa
- ↑ Piste: Kotikuusi (9369407811) Open Street Map. Viitattu 2.7.2022.
- ↑ Kati Uusitalo: Kotirintamanaisille oma muistokivi Veteraanipuistoon Loimaan Lehti. 29.4.2022. Viitattu 2.7.2022.
- ↑ Suojanen, Eeva: Kirkko keskellä kylää: pelkistetty ja monitoiminen. Turun Sanomat – Extra, 5.3.2005. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 13.5.2018.
- ↑ Loimaan kaupunkiseurakunnan ensimmäinen kirkko oli vuonna 1912 rakennettu rukoushuone, joka muutettiin vuonna 1928 kauppalaseurakunnan kirkoksi. Muistokiven paikalla ollut kirkko purettiin vuonna 1975; uusi Kaupunginkirkko oli valmistunut vuonna 1973.
- ↑ Sporttipatsaat - sankareita ja yleiskuvia Patsaanmetsästäjä-blogi. 1.11.2012. Viitattu 11.10.2020.
- ↑ Kaiverrus muistomerkissä
- ↑ Johansson, Antti: Loimaalla pysähtyi pyssylyönti. Helsingin Sanomat, 11.7.1991. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.7.2022.
- ↑ Jaatinen, Yrjö: Loimaan kirkot, s. 4. Loimaa: Loimaan seurakunta, 2009.
- ↑ Naula, Tiina: Wanhantorin tapahtumassa palataan 1920-luvulle. Loimaan lehti, 25.8.2007, 93. vsk, nro 98, s. 6. Lehden verkkoversio (maksullinen). Viitattu 2.7.2022.
- ↑ Piste: Vanhan torin muistokivi (9369434223) Open Street Map. Viitattu 2.7.2022.
- ↑ Hakala, Sampsa: Puhtolan sauna ja Soldan Loimaan Lehti. 22.3.2016. Viitattu 2.7.2022.
- ↑ Google Street View google.fi. Viitattu 22.7.2021.
- ↑ Piste: Marttojen 100-vuotisjuhlasyreeni (9369407810) Open Street Map. Viitattu 2.7.2022.
- ↑ Teoksessa Napamies on vuosiluku 1973.
- ↑ Muuntajan maalaukset ihastuttavat Loimaalla lähellä Ypäjän rajaa – Pertti Mörsky halusi ilahduttaa ohikulkijoita; Forssan lehti 21.9.2020
- ↑ Varsinais-Suomen sotaveteraanien Joulu 2012, joulukuu 2012.
- ↑ Punaisten hautamuistomerkki Punaisten muistomerkit. Työväenmuseo Werstas. Viitattu 12.8.2021.
- ↑ Hotari, Juha: Alastaro 0963 Kuvagalleria Juha Hotari. Juha Hotari. Arkistoitu 12.8.2021. Viitattu 12.8.2021.
- ↑ Punakaartilaisten muistomerkki Arjenhistoria.fi. Kansan arkisto. Viitattu 10.12.2017.
- ↑ Punakaartilaisten muistomerkki Loimaan vanhankirkon hautausmaalla Arjenhistoria.fi. Kansan arkisto. Viitattu 10.12.2017.
- ↑ Loimaan punaisten hautapaikka tyovaenliike.fi. Viitattu 10.12.2017.
- ↑ Näyttelyt ja hankkeet. Loimaan vanhankirkon hirsiaita Loimaa-Seura. Viitattu 10.12.2017.
- ↑ Loimaan keskuspuistossa paljastetaan.... Helsingin Sanomat, 7.8.1975, s. 11. Näköislehti HS:n Aikakone-palvelussa (maksullinen). Viitattu 2.7.2022.
- ↑ Rauhanpaasi halutaan pois puistosta Loimaalla. Helsingin Sanomat, 23.9.1975, s. 8. Näköislehti HS:n Aikakone-palvelussa (maksullinen). Viitattu 2.7.2022.
- ↑ Raison painopojat): Suomen muistomerkit. Osa 1. Varsinais-Suomi.. Nousiainen: Väriteos Henna, 1994. 58096952. ISBN 951-97134-0-9, 978-951-97134-0-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 6.7.2022).
- ↑ a b Tuomisto 1998:279.
- ↑ a b Alastaron kirkko (rakennusperintörekisteri) Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 1.8.2008. Museovirasto. Viitattu 27.11.2017.
- ↑ a b Pfäffli, Heidi (toim.): Wäinö Aaltonen 1894–1966, s. 110, 222. Teos on Wäinö Aaltosen syntymän 100-vuotisjuhlanäyttelyyn liittyvä julkaisu. Kirjoittajat Ahtola-Moorhouse, Leena & Ahvenjärvi, Heikki & Hyppönen, Tarja & Kormano, Riitta & Pfäffli, Heidi & Reitala, Aimo & Vihanta, Ulla. Turku: Wäinö Aaltosen museo, 1994. ISBN 952-9565-09-7.
- ↑ a b Tuomisto 1998:286.
- ↑ (Jussi) Johan Vieno Vikainen Taiteilijamatrikkeli. Viitattu 27.11.2017.
- ↑ a b Virttaan kirkko Loimaan seurakunta. Viitattu 5.6.2022.
- ↑ Piste: Sotasairaalan muistolaatta (9369407803) Open Street Map. Viitattu 2.7.2022.
- ↑ [Piste: Sotasairaalan muistolaatta (9371949547) Piste: Sotasairaalan muistolaatta (9371949547)] Open Street Map. Viitattu 2.7.2022.
- ↑ Tuovinen, 1993, s. 69
- ↑ Elias Anttila (1915 – 1996); Loimaantaidemuseo.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Raumonen, Terhi: Vesikosken miekka on tulitaistelun muistomerkki. Lieke, 2017, nro 2, s. 10. Alastaro: Sallila Yhtiöt. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 13.1.2018.
- ↑ Kormano, Riitta: Sotamuistomerkki Suomessa : voiton ja tappion modaalista sovittelua, s. 154–155. (väitöskirja). Turku: Turun yliopisto, 2014. ISBN 978-951-29589-6-2. Teoksen verkkoversio (PDF).
- ↑ Nummila, Kari: Vesikosken kahakasta on kulunut jo sata vuotta. (maksullinen) Loimaan Lehti, 16.11.2017, 103. vsk, nro 131, s. 16. Loimaa: Priimus Media Oy. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 13.1.2018.
- ↑ Tuomisto 1998:310.
- ↑ a b c d e Tuomisto 1998:310.
- ↑ CV Alpo Jaakola Jaakolantaide. Loimaan Jaakola-seura ry. Viitattu 27.8.2018.
- ↑ Veteraanipuisto; Loimaan Seudun Sotaveteraanit ry
- ↑ Laatta patsaassa: "Väinämöinen. Sakari Peltola. 2016"
- ↑ Väinö Kolkkalan patsas paljastettu Loimaalla. Helsingin Sanomat, 1.7.1963, s. 8. Näköislehti HS:n aikakone-palvelussa (maksullinen). Viitattu 10.12.2017.
- ↑ Google Maps: Google Street View toukok. 2009. Google. Viitattu 23.12.2021.
- ↑ Paljastusvuosi laatassa
- ↑ Piste: Ystävyyskuntapuut (9369407805) Open Street Map. Viitattu 2.7.2022.
- ↑ Vuosiluvut laatoissa.
Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Julkisia taideteoksia ja muistomerkkejä Loimaalla Wikimedia Commonsissa
|