Potsdaminvinttikoira
Potsdaminvinttikoira | |
---|---|
Avaintiedot | |
Alkuperämaa | Italia |
Määrä | kuollut sukupuuttoon |
Alkuperäinen käyttö | seurakoira |
Muita nimityksiä | Levriero di Potsdam, Potsdam Greyhound, Potsdam Windhund |
FCI-luokitus | ei FCI-rotu |
Ulkonäkö | |
Säkäkorkeus | 45-51 cm |
Väritys | fawn, pronssi, sininen, hopeanharmaa tai musta |
Infobox OK |
Potsdaminvinttikoira (Levriero di Potsdam) on sukupuuttoon kuollut italialainen koirarotu.
Ulkomuoto
Potsdaminvinttikoira oli kookkaampi kuin italianvinttikoira, mutta pienempi kuin whippet.[1] Se oli keskikokoinen[2], piirteiltään elegantti[1][2] ja siro[2]. Sen karvapeite oli lyhyt[2], sileä[2] ja erittäin hienolaatuinen[1]. Väritys oli joko fawn, pronssi, sininen, hopeanharmaa tai musta.[1][2] Säkäkorkeus oli n. 45[1] tai 51 cm[2].
Luonne ja käyttäytyminen
Rotu oli ihanteellinen seura- ja perhekoira.[2]
Alkuperä
Rotu oli sukua kotimaansa toiselle vinttikoirarodulle italianvinttikoiralle[2], ja toisin kuin kookkaammat vinttikoirat, se jalostettiin jo alun perin yksinomaan seurakoiraksi[1][2]. Fredrik II Suuri kasvatti sitä Sans-Soucin kesäpalatsissaan Potsdamissa, mistä virheelliseen alkuperään viittaava nimi on lähtöisin.[1][2] Hän oli potsdaminvinttikoirien innokas harrastaja ja hänen koirillaan oli mm. omat ruokalautaset[2] ja omat palvelijat[1]. Hän piti rotua yksinoikeudella palatsissaan eikä antanut viedä sitä sen ulkopuolelle.[1][2]
Kaksi Frederik Suuren potsdaminvinttikoiraa pelasti kerran hänen henkensä. Kävi ilmi, että kaakao jota hän tarjosi ensin kahdelle suosikkikoiralleen oli myrkytettyä, ja koska koirat kuolivat pian sen juotuaan hän ei itse erehtynyt juomaan sitä. Pian selvisi että hänen itävaltalaiset vihollisensa olivat lahjoneet hänen ranskalaisen kokkinsa salamurhaamaan hänet.[1][2]
Frederikin kuoleman jälkeen kreivitär Marie Münster hankki itselleen kaksi jäljellä ollutta yksilöä. Hänen kasvatustyönsä ansiosta rotu levisi hetkeksi jopa Englantiin ja Irlantiin. Viimeiset tunnetut yksilöt elivät 1900-luvun alkupuolella, mutta ensimmäinen maailmansota tappoi nekin sukupuuttoon.[1][2]
Lähteet
- ↑ a b c d e f g h i j k Canton, Mario. Levrieri e segugi primitivi, s. 158-159. Antonio Crepaldi Editore, 2012: Porto Viro, Italia.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1,000 Dog Breeds, s. 519-520. Ebury Press, 2001. ISBN0-09-187091-7.
|