Vanha Isäntä
Vanha Isäntä oli Espoossa vuonna 1973 perustettu suomalainen kantrirock-yhtye.[1]
Yhtye aloitti suomenkielisenä, mutta siirtyi pian pääsääntöisesti englannin kieleen. Myös ohjelmisto muuttui alkuaikojen irlantilaisesta kansanmusiikista countryyn ja bluegrassiin.[2] Yhtye voitti pop-yhtyeiden SM-kisat vuonna 1973 (ks. Rockin Suomen mestaruus). Marraskuussa 1977 yhtye säesti Tuomari Nurmiota Bob Dylan -teemakonsertissa Helsingin laulufestivaalilla.[3]
Yhtye lopetti toimintansa 1980-luvulle tultaessa. Vanha Isäntä julkaisi albumit Vanha Isäntä, Fire on the Mountain, III ja Red Necks, Blue Falls.
Yhtyeen ensimmäisessä kokoonpanossa soittivat Timo "Tiibo" Vakkilainen, Olli Haavisto, Juhani Somersalo, Seppo Kling ja Matti Everhall.[1] Myöhempiä jäseniä eri aikoina olivat muun muassa Markku Luukkanen, Ari Vakkilainen, Ahti Marja-aho, Seppo Sillanpää, Teuvo Lampinen ja Juha Tikka.
Diskografia
- Onkimiehen blues / Greensleeves (single, 1974)
- Vanha Isäntä (1975)
- Fire on the Mountain (1977)
- III (1978)
- Rednecks, Blue Falls (1979)
Lähteet
Aiheesta muualla
- Ylen Elävä arkisto: Vanhan Isännän nuoruusvuodet.
- Ylen Elävä arkisto: Matty Groves (live 1974, mukana laulaja Susanna Haavisto).